Klassinen hieronta on pehmytkudoksiin kohdistuvaa liikkuvaa painamista, jossa otteisto koostuu sivelystä, hankauksista, puserteluista, erilaisista taputuksista sekä täristyksestä.
Hieronta lisää nivelten liikkuvuutta,vähentää turvotusta, poistaa väsymystä ja stressiä. Hieronnalla päästään hyvään lihastasapainoon mikä on kehon fyysisen hyvinvoinnin edellytys.
Hierontaa aloitettaessa voi muutaman ensimmäisen hierontakerran sopia tiiviimmin, esimerkiksi viikon välein. Näin lihaksisto saadaan nopeammin takaisin kuntoon.
Alun intensiivin jälkeen yleensä riittää kuukausittainen hierojalla käynti ylläpitämään lihaksiston elastisuutta ja vireystasoa.
Urheiluhieronnalla edistetään lihasten palautumista rasituksesta ja estetäään urheiluvammojen syntymistä, kehon liikelaajuus kehittyy jänteiden sekä lihasten elastisuuden paranemisen myötä.
Urheiluhieronnan perustana on klassisen hieronnan menetelmät, joita sovelletaan urheilijan harjoittelua ja kilpailemista tukevalla tavalla. Urheiluhieronnassa käytetään erikoistekniikoita ja voimakkuus on tehokkaampaa kuin klassisessa hieronnassa.
Ennen hierontaa on syytä keskustella hierojan kanssa urheilijan harjoitusrytmistä, jotta saadaan paras hoitotulos. Hieronta voi halutessasi olla kevyt ja rentouttava tai tehokkaasti ”avaava” muokkaava käsittely.
Kaikki seuraavat sairaudet eivät välttämättä ole este hieronnalle,mutta ne täytyy ottaa huomioon hoitoa suunniteltaessa ja toteuttaessa. Joissain tilanteissa on parempi välttää hierontaa, koska on mahdollisuus, että siitä on terveydellistä haittaa. Esimerkiksi kuumeisena ja flunssaisena ei kannata tulla hierontaan.
Keskustele lääkärisi kanssa hieronnan sopivuudesta, mikäli olet tietoinen seuraavista sairauksista:
Huippukylmähoito eli kryoterapia on helppo ja kivuton tapa aktivoida kehon omat luonnolliset parantumisprosessit. Huippukylmähoidon perusperiaate yksinkertainen. Paikallinen huippukylmähoito perustuu ihon pintasolujen termoshokkin, joka saa aivot aktivoimaan elimistön puolustusjärjestelmän. Termoshokki on kehossa ilmenevä epänormaali olosuhde, jossa kehon pintalämpötila on laskettu paikallisesti 0°C - 4°C. Kehon pintasolujen lämpötila lasketaan haluttuun 0°C - 4°C vain muutamissa kymmenissä sekunneissa. Vasodilaatio (verisuonten laajeneminen) käynnistyy hoidon jälkeen, koska keho pyrkii luonnollisesti palauttamaan pintasolujen lämpötilan epänormaalista olosuhteesta normaaliin ja täten paikallinen verenkierto ja aineenvaihdunta kiihtyvät tuoden alueelle elintärkeitä hormoneja ja entsyymejä. Näiden luonnollisten ainesosien lisääntyminen verenkierrossa edesauttaa mm. paranemista tulehduksesta, vammoista ja leikkauksista. Äärimmäinen kylmyys lyhytkestoisena on turvallinen tapa tuottaa elimistössä kyseinen reaktio, ilman riskiä kudosvaurioista.
Hoitomuoto sopii erinomaisesti sellaisenaan ja manuaalisen terapian, kuntoutuksen tai liikuntasuorituksen yhteyteen ennen tai jälkeen hoidon riippuen asiakkaan tarpeista ja vaivoista. Pidemmät hoitojaksot saavat aikaan syvempiä anti-inflammatorisia vaikutuksia.
- Voimakas kipua poistava vaikutus
- Vähentää turvotusta ja tulehdustiloja lihaksissa ja nivelissä
- Parantaa liikeratoja ja elastisuutta esim. jäätyneessä olkapäässä ja polvinivel alueilla
- Erinomainen tukihoito ennen manuaalista terapiaa vähentämään jännitteitä lihaksissa
- Nopeuttaa tulehdustilojen paranemista esim. leikkauksen/vamman jälkeen
- Lievittää sairauksien tulehdusoireita
Yksi hoitokerta hoidettavasta alueesta riippuen kestää vain 1 - 5 minuuttia ja tarjoaa nopean avun esimerkiksi:
• Nivel- ja lihaskivut
• Turvotuksen poisto
• Tulehdukset
• Iskiasvaivat
• Iho-oireet (Esim. akne ja ihottumat)
• Hiuspohjan ongelmat
• Tenniskyynärpää
• ”Penikkatauti”
• Rannekanavaoireyhtymä
• Psoriasis
• Limapussin tulehdukset
• Niska-hartiaseudun kiputilat
• Lihasperäinen päänsärky
• Migreeni
• Leikkausten jälkihoito
• Akuutit vammat, revähdykset
• Nopeuttaa aineenvaihduntaa
• Vapauttaa maitohappoja
Terveys: nopeuttaa toipumista vammoista ja lääketieteellisistä toimenpiteistä. Kroonisten kipujen ja niveltulehduksien lievitys.
Kauneus: vähentää ikääntymisen merkkejä, edistää ihon sävyä, vähentää selluliittia, lisää kollageenin tuotantoa ja tarjoaa tehokkaan hoidon erilaisiin ihosairauksiin. Cryo kasvohoito on myös ihanteellinen vähentämään turvotusta, ihon punoitusta ja aknea.
Urheilu: nopeuttaa lihasten palautumista, vähentää maitohappojen määrää, parantaa lihasten liikkuvuutta ja yleistä elastisuutta. Auttaa useimpiin urheiluvammoihin, selkä-, niska- ja hartiakipuihin, nyrjähdyksiin, venähdyksiin sekä pehmeän kudoksen kipuihin.
Kontraindikaatiot liittyen paikalliseen kryoterapiaan:
• Kylmäallergia (kylmänokkosihottuma)
• Valkosormisuus (hoitoa ranteista sormiin päin ja nilkoista varpaisiin päin ei suositella, muuta vartaloa voi hoitaa)
• Veritulppa ja valtimotaudit
• Raskaana oleville hoitoa ei suositella keskivartalon ja rintojen alueelle
• Alaselkään hoitoa ei suositella munuais- tai virtsateiden häiriöissä
• Hoitoa ei suositella syöpä alueille
• Hoitoa ei saa tehdä vierasesineiden kuten sydämentahdistimen päälle
• Aikaisemmin tulleisiin paleltuma kohtiin ei suositella hoitojen toteutusta
• Pään alueen hoitoja ei suositella kohtauksellisissa sairauksissa kuten epilepsia ja aivoverenkiertohäiriöissä
• Neuropatiat ja diabeetikot: muuntuneista hermoston, verenkierron sekä aineenvaihdunnan toiminnoista, kylmään liittyvät tavanomaiset kehon fysiologiset vasteet voivat olla haitallisia